Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Graanilla ennen mätsäriä

06.04.2012 - 18:49 / Kategoriat: Bestis, Eca, Hula, Rölli
Käytiin Eevan kanssa tekemässä treenit ennen mätsäriä. Kehä oli super vaikea. Testasin sen nimittäin ensin Hulalla ja sillekin tuotti hankaluuksia seurata ja mennä ruutuun. Siellä oli siis kaksi kehää, joiden välissä oli kulkuväylä. Kehät oli harjattu puhtaaksi ja kehien ympärillä oli nauhat. Tehtiin kaikki kehästä toiseen ylitäen samalla kehien välisen väylän.

* Seuruussa E oli aivan pöllönä. Se jätti perusasentoja tekemättä ja pöllöili muutenkin. Se oli kerta kaikkiaan jähmeänä...kuten kertoo sekin, että kun tökkäsin sitä poispäin niin kuin teen aina se kellahti kumoon jalat suorina. Ja sen jälkeen tietty aivan yltäpäältä kurassa. Sit tönin sitä kylkiin ja äijä huutaa ihan ku oisin pistelly sitä neuloilla. Sit se yhtäkkiä laukes ja alko pureskella mua. JES! Mielekiintoinen tää Ecan jäätyminen... MUTTA kun sain sen siitä tilasta poijes niin se akoi toimia paljon paremmin.

* Luoksetulon alussa ennakoi maahan, joka paljon parempi! Vauhti ei ollu mun mieleen, mutta stopit hienot.

* Ruutu  hitaasti laukalla, mutta meni paljon paremmin kuin Hula! Palkkasin E ruutuun ja jatkoin. Sivulle hyvin. Ruutua ollaankin väännetty vaikeissa paikoissa ja E uskaltaa lähteä hyvin vaikeisiinkin paikoihin.

* Tasamaanouto ja kapula lensi kehästä toiseen ja matkalla kapulalle E pyssäs kattomaan kiveä, mutta jatkoi matkaa. Palautus laukalla :)

* Kaket niin, että Eeva huitoi takana. SIis niin super upeat ettei mitään järkeä! Pienesti ottti häiriötä, mutta kuunteli. Muutama hassu kerta ollaan tehty tekniikkaa ja tässä tulos.

Voi kun saisin paketin kasaan jotenkin! Nyt on 14 päivää aikaa, huiiiii!

Jäätiin sitten vielä mätsäriin. Ihanaa oli turista ihmisten kanssa :D
Hula meni ja voitti vetskut, super mummeli! Bestis oli pennuissa ja se käyttäytyi ihan sika hienosti. Punanen nauha, mut ei sijoitusta. Irokeesi-Rölli ihastutti ja vihastutti kehän laidoilla. Tuomari tykkäsi punaisen verran, mutta ei sijoituttu enää lopussa. Mulla on ihanat hienosti käyttäytyvät mitsukat ja mä niin rakastan niitä!

 

hankikanto treenit

05.04.2012 - 15:33 / Kategoriat: Eca, Yleinen
Tää koko viikko on ollut aivan mieletöntä kun hanki on kantanut ilman yhtään upotusta. Ihan ku kävelis vetten päällä. Tänäänpä sitten katselin rämälässä kenttää, joka oli ihan löllöä ja päätinkin tehdä jotain ihan muuta. vein treenikamat viereiselle pellolle ja treenasin siellä. Tilaa ainakin oli! Eca oli tietty juossu puolisen tuntia rinkiä muitten kanssa ja oli aika löysä. laukkasi kyllä, mutta se pieni terä uupui.

* Seuruu tuntu tosi hassulle. Koko ajan odotti hujahtavansa hangen läpi. Onneksi hanki kantoi juostessakin. Palkkailin näteistä käännöksistä. E tuntuu todella kivalle!

* Luoksetulon matka näytti ihan sika lyhyeltä vaikka tein pitkillä väleillä. Palkkasin stopeista ja maatemenoista. Tein luoksetulo + ruutu yhdistelmää eri suunnista. Luoksetulossa on kivasti vauhtia ja stopit on mun mieleen. Ja nyt ei ollu mitään ongelmaa seisomisessa.

* Ruudun tein ihan sika vaikeaan paikkaan. Sellasen pikku saarekkeen eteen, johon piti mennä joka suunnasta eri tavalla...alamäkeen, ylämäkeen, kumpareen yli. Kumpareen yli meno oli tooodella vaikea, mutta onnistuihan sekin hienosti. Merkki kaikenlaisista kulmista ja välillä niin,et luoksetulo merkit häiritsi. kerran mutkalla, mutta muuten hienosti. E juoksee koko ajan vaan kovempaan, JES!

* tasamaanoutoa niin, että heitä niin pitkälle kuin jaksan. Vapautus sivulta kissanruualle. vauhti säilyy loppuun asti. Katotaas muutaman pv kuuri kissanruualle, jos vaikka auttaisi!

kaket jätin kotiin tehtäväksi. Niissä nyt vaan tekniikka kuntoon.
Eca tuntuu kivalle....nyt tietty alkaa jännittää kahta kauheammin!
 

Miettisen Pian koulutus

01.04.2012 - 20:30 / Kategoriat: ei kategorioita
Mä sain olla tänään OPPILAS! Aivan super kivaa! Kiitos Pialle päivästä! Ihan mieletöntä oli kuunnella mitä neuvoja Pia antoi koirakoille. Hyviä neuvoja ja melkein sain pidettyä suuni kiinni cheeky

Kaikista parasta oli kuitenkin se kun tehtiin Ecalla pääsykoe jutska läpi. Eca oli ihan super hieno! Muutama ihan hassu moka kävi, mutta en ole huolissani. Ne oli sellasia "hupsista" enpäs ole muistanut vähään aikaan vahvistella juttuja.

* Seuruussa E oli aivan kierroksilla ja teki niitä pikku hyppyjä, mutta innokas pikku mies sai kehuja
Pian kommentit: Kokonaisuus hyvä, paikka hyvä, par vinoa perusasentoa, hyppii askeleet

* Luoksetulossa E teki ihan ihme mokan. Se meni maahan seisomisessa. En ole huolissani, koska tuota se ei ole tehnyt. Ite tykkäsin.
Pian kommentti: seiso meni maahan, hyvä maahanmeno, hyvä vauhti

* Ruudussa E meni taas merkin stopista maate, mutta edelleen joku ihan ihme jutska...no worries! Kivasti ruuruun ja sivulle.
Pian kommentti: merkillä maate, hyvin ruutuun, huohotti ruutuun mennessä, varasti liikkurin kutsusta

* Tasamaa nouto oli ihmeen kiva! Kapulalle kovaa, otti reippaasti ja tuli melkein takas asti laukalla!!!
Pian kommentti: nyki(?) ennen käskyä, kapulan otto hyvä, paluu hitaampi

* Kakeissa E oli aika kierroksilla ja teki pikkasen liian vauhdikkaasti. Näissä nyt tekniikkatreeniä!!!
Pian kommentti: tuli vähän eteenpäin lopussa, maa-seiso eteenpäin, täpäkät vaihdot

Pian kommentti: Kokonaisuus, vire, yhteistyö erinomainen!

WAUUUUUU ECAAAAA SUSTAHAN TULEE UPEA!!! heart
 

Elämän käännekohta

30.03.2012 - 17:33 / Kategoriat: ei kategorioita
Kylläpä se tuntuukin hurjalle! Hula jättää kisakentät ja siirtyy näyttelykehiin vetskuihin. Ei siis kokonaan poijes cheeky Silti oon tippa linssissä. Ihan ku Hula kuolis tai jotain...riipii niin pahasti sydänalaa. Mihin se aika oikein meni? Mun rakas super koira. Onhan mulla tuota nousevaa nuorisoa, mutta onko Hulan voittanutta? Noh, panen toivoni tuohon pikku äijään Ecaan. Ehkä me sen kanssa vielä jotain saavutetaan smiley

Juu, ollaan me treenattukin ja kivasti on mennyt kun mä vaan muistan olla rennompi! Toivotaan, että tämä tyyli kantaa pitkälle.

 

Eca ja mä tehtiin se!

17.03.2012 - 18:09 / Kategoriat: Eca, Yleinen, kokeet
Luitte aivan oikein! mentiin pitämään kehään hauskaa ja se kantoi hedelmää. Tolkutin itelleni vaan koko ajan: koiralla pitää olla kivaa eikä pisteillä tai onnistumisella ole mitään kukkasen väliä. Noh, siinähän kävi sitten niin, että Eca teki vaikkakin joissain liikkeissä epävarmasti, mutta teki kaiken ja natsahti ensimmäinen 1-tulos TVA:ta varten! Herran jestas, mä en vieläkään usko, että tässä kävi näin! Vielä muutama päivä sitten Eca juoksi liikkurin jalkojen taakse karkuun kun ei tienny mitä muutakaan tehdä. Mä sitten vaan helpotin treenejä! Aivan sikana palkkailua ja bileitä. Uskomaton Eicca! JES!!!
 
 
Kirjoittaja

Täällä kerron kuinka olen koulinut koiriani ja kuinka sitten olemme kisoissa pärjänneet...niin ja tietysti seli-selit kanssa ;)

Rölli viekastelija

Hula

Eca riiviö

Mä ja mitsut
Minttu 1.7.97-15.9.08

Hulahulan kalenteri