Taas kotikentällä...siihen on niin helppo mennä pyörällä ;o) Mukana tällä kertaa mä Hulan ja Röllin kanssa, Riikka H Nessan ja ihanaisen uuden Naomi grossin kanssa ja Pekka oli meitä auttamassa. Kiitos Pekka :o)

Ajatelkaa mä oikein kirjoitin itselleni tarkan lappusen mukaan mitä teen ja mihin asioihin pitää muistaa kiinnittää huomiota. Wau! Nostan itselleni hattua ;o)

Idiootti, luoksetulo, hyppy, nouto, kaukot, tunari, ohjattu, ruutu
* Idiootti;
Hulalla idiootti niin, etten vilkasekaan koiraan päin missään vaiheessa. Pekka kattoi, että Hula jäi asentoihin ja anto mulle merkin. Eka seisominen meni istumiseksi ja alotettiin alusta. Sitten menikin täydellisesti. Autoin jalalla istumisessa, mutta Pekka sano, ettei sitä huomannu.
Röllillä samalla tavalla, mä tuijotan eteenpäin ja Pekka sanoo miten menee. Röllillä autoin istumisessa hiljentämällä ja jalalla. Aivan upeasti!
* Luoksetulo;
Hula ennakoi ihan pirusti. Se tuli laukalla sillai bortsu tyyliin valmiina koko ajan lyömään maate ja vahti missä kohalla on tötsä. Positiivista tässä on se, että Hula tuli koko ajan laukalla ja käskyt noudatettiin sadasosa sekunnissa. Otin muutaman kerran takapalkalla ja yhden kerran koko liikkeen. Hhhhrrrr :o)
Rölli tuli ekalla kerralla niin hirveällä vauhdilla, että annoin tulla suoraan. Otin pikkasen lyhyemmän matkan ja vapautus takapalkalle. Sitten koko voin matka ja vapautus maasta takapalkalle. Maahan menossa käytin kroppaa niin, että sain Röllin menemään heti maahan. Hyvä poika!
* Hyppy ja nouto;
Hulalle heitin metallin taas tahalleen johonkin sika kauas ja vinoon. En halua, että viime kesän "en uskalla lähteä etsimään kauempaa" toistuu... Pikkasen joutu etsimään, mutta aivan upea metallinouto :o)
Röllille eka avon hyppy muutaman kerran naksulla vahvistus ja koko liike. HYVÄ! Hyppynouto menikin niin kuin aina ennenkin eli hienosti. Palautus sivulle saisi olla parempi. Istuu pikkasen vinoon ja saattaa vielä tiputtaa kapulan. Metallinouto palautus sivulle. Sama kuin puulla; vino perusasento eikä pidä välttämättä. Ollaan kuitenkin jo lähellä! Mahtava ukko :o)
* Kaukot;
Hulalla n. 5 metristä eka. Pekka katto sivulta ja sano, että tulitikkuaskin verran liikku. Huoh! Mä oon tehny töitä tänkin eteen ihan sikana. 10 m ja sama juttu! Kiitos Pekka ku autat..mä kun en itse näe kauas missä Hula on. Mun pitää vaan muistaa käyttää aika rauhallisia käskyjä etten toimi magneettina.
Rölli teki muuten hienot vaihdot, mutta edelleen se maahanmeno saattaa olla vajaa välillä niin, että kyynärät jää pikkasen ilmaan. Pitää vahvistaa naksulla vaan paljon oikeista.
* Tunari;
Hula lähti ku raketti ja lennätti muutaman kapulan ilmaan, mutta malttoi haistella oman :o)))) Hyvä mamma!
* Ohjattu;
Hula ei nyt sitä merkkiä meinaa siinä ennen haluta merkata. Hangattiin vahvistaen ja alkaa se löytyä. Kapuloille veto on vaan mahdottoman kova. Oikealle ei ollukaan helppo kun ollaan otettu sekä ruutua etää ohjattua vasuriin. Hula meinas lähteä vasemmalle vaikka olin käyny näyttämässä kapulan. Vahvistusta vaan ja kyllä se alkoi mennä lopulta. Näkyi kun lamppu oikein syttyi Hulan päässä ;o)
* Ruutu;
Rölli sai olla tänään ainoa ruudun tekijä.  Tehtiin muutama kutsu ruutu ja lähetys läheltä niin, että Pekka kävi näyttämässä paikan. Hienosti Rölli merkkaa paikan. Ihan erilailla kuin äitinsä ;o) Tää liike on kyllä vielä niin lapsen kengissä. Pikku hiljaa sekin alkaa sieltä löytyä . Taidetaan ottaa Röllin kanssa ruutu kuuri :o)

Kiitos Pekka vielä kerran! Ihana ku saa apua :o)

617544.jpg